FLASHBACKS, MEMORIES and memory times.

Onneksi olkoon, olet keskivertoa älykkäämpien ystävien seurassa!

No niin, palataan ajassa taaksepäin kolmen viikon taakse maanantaihin, jolloin istuin jo totuttuun tyyliin pirteänä töissä, hyvällä ryhdillä ja mieli täynnä työasioita. Esim. tuleva viikonloppu v-autolla ei edes käynyt mielessäni, niin innokkaasti yritin saada selvää liettualaisen asiakkaamme sähköpostista mikä oli sulavasti kirjoitettu liettuan, englannin ja kyrillisten kirjainten sekoituksella.

Kunnes puhelimeni soi. Soittaja oli vanha tuttumme, Suomen Mensan kunniapuheenjohtaja Kaj Lindholm Merimaskusta. Hän muistutti minua edellisen excursiomme suosiosta, ja aneli josko meillä olisi mitenkään mahdollista toistaa Japanin excu. Sanoin olevamme varovaisen kiinnostuneita.

Puhelun jälkeen otin yhteyttä paikallisyksikkömme toisiin jäseniin, vanhaan tuttuumme S-15sta sekä A-kutoseen. S-15 oli erittäin kiinnostunut, mutta oli juuri 5 viikon kesäloman jälkeen niin täynnä työintoa kolmen työnsä parissa, että hänellä ei kertakaikkiaan jalat riitä vielä harrastustoimintapohjalta lähteä Mensan asialla Japaniin. Hän tosin totesi omaavansa 4 vapaapäivää tammikuussa, jolloin hän mahdollisesti voisi lähteä reissun päälle. Siitä voimme lukea myöhemmin ko. blogista.

A-6 taas ei voinut osallistua excursioon, koska hän aloitti juuri opinnot ammattikorkeakoulutasolla, jo 4 kertaa opiskelupaikkaa sieltä yrittäneenä hänkin oli intoa täynnä kun vihdoin pääsi opiskelemaan unelmiensa linjalle. Lisäksi hänen aikansa kuluu alkoholijuomista väitellessä sekä mahdollisimman kovaa pyöräilemisessä, jotta olisi aiemmin perillä.

Joten, koska minulla oli menoa kalenterissa viimeksi vuonna -99 jolloin kävin rippikoulun hyväksytysti läpi ja minut konfirmoitiin, oli minulla mahdollisuus lähteä yksin edustamaan Suomen älykkyystasoa uudelle excursiolle Osakaan. Ja koska edellisen excumme blogi on vielä tottakai olemassa, niin voimme jatkaa jo ennestään kaikille tutussa domainissa mensajapanissa.blogspot.com. Spread the wörd!

Laskeuduin tutulle Kansain Kansainväliselle (heheh) lentokentälle. Siellä ensimmäinen tunne oli memories. Eli se, että minulla on kamera mukana ja voin sillä tallentaa maisemia valokuviksi. Tässä niistä muutama:

Juoma-automaatti joka tulee heti naaman eteen kun astuu koneesta ulos.

Memory-timesin tästä teki se että ostin samaisesta automaatista limpparia jo 2008.


Sisälle päästyäni huomasin vanhan tutun, Lawsonin, jossa tutut myyjät jo meikää huuteli ostoksille.


Vain roskiksen tarrat oli uusittu viime excusta.


Kävelin suoraan tutulle kohdalle kylmäkaappia ja nappasin jääkylmän Kirinin matkaan.


Tosin nämä vielä kingimmät 8-volttiset oli päässyt loppumaan.


Sen jälkeen lepuutin 27h matkanteon jälkeen jalkojani tutulla penkillä,


Jossa otin torkut jo back in the days 2009.


Joten koti ikävä ei päässyt yllättämään kun saavuin tavallaan toiseen kotiini.

Saatanan alleviivaus, miten ton saa pois? No kuitenkin. Tästä kävelin sitten ulko-ovelle missä jo tuttuun tyyliin minua oltiin vastassa Uittamo-san kyltin kanssa, ja sain bussikyydin paikallisen Mensan toimistolle Kansai Gaidaihin, jossa aluksi pelailimme pari erää puistoshakkia. Sain majoituksen 8 hengen huoneesta aivan Mensan päärakennuksen välillisestä läheisyydestä. Seuranani täällä on muutama jenkki, hollantilainen sekä japanilainen ja britti. Jenkkien mensan jäsenet ovat erittäin älykkäitä, yksi esimerkiksi tiesi kysyä kaikkien puolesta, että jos laittaa juomapullon kierrätysastiaan, niin pitääkö sen sisältö ensin tyhjentää lavuaariin jos siellä on jotain jäljellä? Vastaus oli kyllä pitää. Toinen tiesi kertoa, että millään maalla ei olisi mahdollisuuksia USAan vastaan sodassa, koska heillä on niin paljon ydinaseita. Siinä vaiheessa höristin korviani ja palasin halusta osallistua keskusteluun.

Tässä kaikki tällä erää, ensi sunnuntaina jatkamme osiolla mitä teimme viime viikolla ja olisiko edes kiinalla mahdollisuutta USAa vastaan.

Sincerely yours,
ukki-san

ps. kommentit aina tervetulleita